Taiteilija Eeva Karhu toteuttaa lumiveistoksen Kulttuuritalo Martinuksen pihalle.

Tammikuussa saadaan nauttia lumitaiteesta, kun tänä viikonloppuna Kulttuuritalo Martinuksen pihalle rakentuu upea lumiveistos. Veistoksen toteuttaa taiteilija Eeva Karhu. Valmis teos on nähtävissä maanantaista 18.1.2021 lähtien.

Seuraa teoksen valmistumista Martinuksen sometilien kautta tai tule kurkkaamaan miten veistäminen etenee. Muistetaan antaa taitelijalle työrauha ja pitää turvavälit.

Eeva aloitti veiston vuonna 2005 hiekan veistolla Lappeenrannan hiekkalinnalla. Vuonna 2011 hän alkoi veistämään jäätä ja osallistui tunnettuun Harbinin jäänveistokilpailuun Kiinassa, jossa voitti pronssia parinsa kanssa. Uralle mahtuu myös Sveitsin Rorschacin hiekanveistokilpailun voitto vuonna 2019.

Eeva tunnetaan upeiden igluhotellien veistämisestä ja taiteellisesta suunnittelusta Sveitsin Alpeilla, Lapissa ja Norjassa. Päätoimisesti Eeva tekee valokuvataidetta ja on valmistunut Aalto yliopistosta taiteen maisteriksi vuonna 2014. Valokuvatöitä on nähty gallerioissa Lontoossa ja Berliinissä ja ensimmäinen valokuvataidekirja Path | Polku on julkaistu kesällä 2020.