Martinuksen pihaan rakentuu yhteisöllinen valotaideteos VALOPOLKU

Kulttuuritalo Martinuksen ja Vantaan taidemuseo Artsin luotsaaman Valopolun avajaisia vietetään 30.10. Valopolku on yhteisöllinen valotaideteos, joka muodostuu vantaalaisten tekemistä hirviölyhdyistä. Lyhdyt ripustetaan Martinuksen takapihan metsikön läpi kulkevan reitin varrelle.

Valopolku on avoinna 30.10.- 13.12.2020.

Valopolun hirviölyhdyt tehtiin syyskuussa järjestetyissä työpajoissa yhdessä vantaalaisten kanssa. Työpajoihin saivat kaikki halukkaat kaupunkilaiset osallistua. Martinlaakson ja Vaskivuoren lukioiden oppilaat valmistivat myös lyhtyjä taideteosta varten kuvaamataidon kursseilla.

Valopolun teemana on poikkeuksellisen korona-ajan herättämät tunteet ja huolet. Työpajoissa tuntemusten pohjalta valmistettiin hirviölyhtyjä kuvaamaan omia kokemusmaailmoja. Lyhtyjen avulla halutaan tuoda valoa ja iloa epävarman ja pimeän arjen keskelle.

Lyhtyjen lisäksi Valopolulla on myös oma äänimaailmansa. Vaskivuoren lukion oppilaat äänittivät teeman pohjalta auditiiviset terveiset Valopolun kävijöille. Äänimaailmaan kuuluu kolmet terveiset, joita pääset kuuntelemaan skannaamalla puhelimella polun varrelta löytyviä QR-koodeja. Parhaan kuuntelukokemuksen saat, kun kuuntelet ääniterveiset kuulokkeiden kautta.

Valopolun yhteistyökumppanina toimi Nihtisillan kierrätyskeskus, joka tarjosi materiaalit lyhtyjen toteuttamiseen.

Valopolulle on vapaa pääsy!

Tervetuloa kulkemaan Valopolkua!